23.12.2016

Upea keittiö ja muut kiintokalusteet - Kokemukset Keittiömaailmasta



Tässä kirjoituksessa esittelemme nyt viimein joulun kunniaksi lopullisen version keittiösuunnitelmasta sekä muista kiintokalusteista. Nämä mahtavat kuvat teki meille Tampereen Keittiömaailman Arja Vikman, lomapäivien aikana jouluvalmistelujen keskellä. Mitä mahtavaa asiakaspalvelua meillä onkaan ilo nauttia :)! Tosin, aiemman kokemamme perusteella emme oikein muuta odottaneetkaan - homma on toiminut sellaisella laadulla alusta loppuun.

 Tampereen Keittiömaailma

Keittiön (sekä samalla kaikkien muiden kiintokalusteiden) suunnittelusta kerroimme jo aiemmin keittiösuunnittelusta kertovassa kirjoituksessamme. Tässä kuvat kokonaisuudesta, josta olemme kaupat tehneet Keittiömaailman kanssa. Tämän jälkeen kuvia on päivitetty blogi-kuntoon mm. muttamalla pintamateriaalit muistuttamaan Marikan tekemää sisustussunnitelmaamme. Alla siis otteita huoneittain tulevaan :)

Keittiö

Keittiön miettimiseen ja suunnitteluun nähtiin kaikista huoneista kaikkein suurin vaiva niin varsinaisen suunnittelun kuin tarjouskilpailunkin osalta. Toimittajien vertailussa olivat kyllä kaikki huoneet mukana, mutta painotus oli selvästi keittiössä, koska se on selvästi monimuotoisin huone ja siten myös kallein.

Keittiössä värimaailma tulee olemaan mustavalkea. Taso ovat mustaa kvartsia, jossa on kuitenkin hippusellinen luonnonmukaista kuviota. Mattaa ja käteen kiven tuntuista, nam. Kaapistojen ovien, sokkelien sekä sivujen värinä on luonnon valkea.  Kahvat eli vetemit ovat modernit ja induktiotason taakse sijoitetaan tasoon integroitava liesituuletin, joka puhaltaa savut alakertaan ja sieltä pihalle. Kuulemma toimii vaikka Newton epäilee.


Saarekkeessa on keittiön suuntaan tilavat laatikot, joihin saa kivasti mausteet, välineet sekä paljon muuta kalustoa. Ruokailutilan suuntaan on pomppumekanismilla toimivat ovet. Tilaa on lähinnä sivuilla, koska lieskari vie niin paljon tilaa keskeltä. Tämä on melko harmi juttu, johon haemme vielä helpotusta oikeilla kodinkonevalinnoilla.

Keittiön takaseinältä löytyy yksi korkea kaappi, joka otettaneen todennäköisesti laatikkomekanismillä. Saa sitten tungettua sen aivan täyteen jauhopussukoita ja muuta mukavaa. Korkean kaapin vasemmalle puolelle tulee jääkaapit - mustia tietysti. Oikealta sivulta tulee löytymään kaappeihin integroidut uuni ja mikro. Kaikkien näiden päältä löytyy vielä vähän lisää yläkaappitilaa.


Ikkunan edessä on taso, johon upotetaan yksi allas. Hana on kallis kun fan, koska se tulee olla avattavan (pestävän) ikkunan takia irroitettava. Siinä on malmilla kilohintaa. Lavuaarin alle tulee normaalit roskikset ja sivuilla lisää kattilatilaa.

Tason päällä kulmassa on keittiön ehkä ainoa erikoisempi juttu. Sieltä löytyy aamiaiskaappi. Kaappi, jossa tason päällä on 60cm tilaa, johon väliin saa kahvinkeittimet ja muut laitteet siten, että ne ovat käytettävissä ilman kaapista poistamista. Ylähyllyille saa sitten muut tykötarpeet. Kaappi on höyrysuojattu ja auttaa tällaista sottapyttyäkin pitämään keittiö vähän siistimpänä tyylillä: "Ovet kiinni ja menoksi"

Viieisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, saarekkeen vierssä on integoitu astianpesukone. Koneen pääsee täyttämää helposti lavuaarista tai ruokapöydästä. Vastaavasti siitä on helppo siirtää kaikki astiat saarekkeen päälle laatikointia varten. Astianpesukone ja uuni ovat molemmat korotettuja siten, että hommat saa hoidettua ergonomisesti - ja maastavetotreenin jätettyä kuntosalille jonne se kuuluukin.

Tässä kirjoituksessa ei mitenkään pysty käsittelemään kaikkia näkökulmia mitä keittiön suunnittelussa tuli käytyä läpi. Jokatpaauksessa nykyinen suunnitelma vastaa kaikkiin odotuksiimme ja olemme siihen arvatenkin super-tyytyväisiä.

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuoneessa oli muutama meille tärkeä lähtökohta normaalien vaatimusten lisäksi. Halusimme sekä pyykinpesukoneen että kuivausrummun korotettuina (maastavetokommentti pätee myös tähän). Tämän lisäksi KHH:n tuli sijoittaa kuivauskaappi lenkki(koiran ulkoilutus) vaatteiden kuivausta varten sekä tarpeeksi kaappitilaa ulkovaatteille.

Alussa kaikkien vaatimusten saattaminen toteen tuntui mahdottomalta. Sen jälkeen mukaan tuli Marika, joka muutti vielä ovien paikkaa ja sisäänkäyntejä (WC:n sisäänkäynti pesuhuoneesta) ja homma alkoi rokkaamaan kuin itestään!


Ovien siirtämisen jälkeen kaikki tarvittavat toiminnallisuudet mahtuivat kodinhoitohuoneeseen melko hyvin. Pyykkikoritilaa on huoneesa ehkä hiukan rajoitetusti, mutta sen tuskin muodostuu kynnyskysymykseksi.  Välitilan laatalla pyritään hakemaan KHH:n eloa, mutta punaisesta väristä ei olla vielä ehkä päästy lopulliseen yksimielisyyteen ;), siinä riittälee vielä Marikalla ylipuhuttavaa.

Pesuhuone, ensimmäinen parisuhdepenkki ja alakerran WC 

Seuraava loistava Marikan innovaatio on ollut pesuhuoneen käyttö. Alun perin ensimmäisissä toivomuksissamme oli pukutilan saaminen kodinhoitohuoneeseen. Tämä ei pohjan kannalta ollut mahdollista. Toisaalta pesuhuone jäi varsi isoksi samoista syistä. Näistä kombinaatioista Marikan johdolla syntyi nyt lähes itsestäänselvältä tuntuva ajatus, että pukutila sopii lasiseinällä erotettuna osaksi pesuhuonetta.

Pukutilassa on kaappitilaa pyyhkeille sekä suihkussa tarvittaville aineille. Pukutilassa on myös toinen talon kapeista "parisuhdepenkeistä" - "Love Seat" joka sopii hyvin parisuhteen testaamiseen: Sopiiko pariskunta samaan aikaan istumaan penkille vieretysten =)


Pesuhuoneen pinnat ovat maanläheiset ja hillityt. Saunan tavoin tänne haetaan vähän tummempaa lähestymistä. Suihkut ovat suuret ja parin ihmisen yhtäaikaa käytettävät.


Pesuhuoneen vieressä oleva "kakkosvessa" on tiloiltaan erittäin rajoitettu. Tähän saatetaan vielä joutua tekemään muutoksia tilan ahtauden takia. Pääideana kuitenkin on, että sinne mahtuisi integroitu WC-istuin, lavuaari sekä vähän säilytystilaa mm. vieraiden tarpeisiin.


Yläkerran WC

Päämukavuushuoneena toimii talon tilavampi WC yläkerrassa, jonne on käynti eteisestä / käytävästä. Vessaan on suunniteltu riittävästi laatikko- ja kaappitilaa. Takaseinän harmaa kaappi hävitetään väreillä mukavasti osaksi takaseinää.



Eteisen liukuoviet ja parisuhdepenkki ("Love Seat")

Eteisessä ulko-ovesta sisään tullessa vasemmalla on laajempi liukuovikaappi. Kaapissa on tilaa vieraiden sekä oman porukan paremmille ulkovaatteille muutaman tangon verran. Peililiukuoviksi valittiin älyttömän hieno paksureunainen liukuovimalli.


Yksi Marikan parhaista innovaatioista kiintokalustesuunnittelun aikana koskee eteisen "parisuhdepenkkiä" eli talon ensisijaista "love seatia". Yksi tarpeemme oli saada tarpeeksi tilaa myös päeteiseen sekä vaatteita että varsinkin kenkiä varten. Emme uskoneet kaiken tarpeellisen sopivan em. liukuovikaapiston sisään.

Tästä tarpeesta Marika keksi eteiseen kapean kaapiston, jossa on kenkien pukemista varten penkki keskellä. Penkin leveys ei päätä huimaa ja seinät on kahta puolta. Jos siis pesuhuoneen parisuhdepenkistä selviää, niin seuraavaksi voi kokeilla eteisen vielä tiiviimpitunnelmaista love seatia ;).


Eteisen kaapiston tärkein tehtävä kenkien säilyttämisen lisäksi on katkaista pitkää käytävää. Suunnittelullisista syistä käytävä yltää suoraan ulko-ovelta aina takkaan saakka. Tätä saadaan vähän katkaistua tällä kaapistolla sekä päämakuuhuoneeseen kulkevalla tupla-ovella.

Työhuoneen vaihtoehdot

Työhuoneeseen tarvittavat homrin mitat ovat vielä vähän auki. Tällä hetkellä suunnitelma on, että oven ja hormin väliin olisi tulossa liukuovikaappi. Mitat eivät vielä ole täysin selvillä, mutta optimitapauksessa tilanne voisi näyttää tältä:


Jos mitat kuitenkin ovat loppujen lopuksi pahasti meitä vastaan, niin liukuovikaapista saatetaan luopua. Tätä varten Arja teki meille valmiiksi jo toisen version, jossa liukuovet on korvattu normaaleilla ovilla.


Meidän mieleen tuo liukuovivaihtoehto on ehdottomasti parempi. Kun kaikkea ei kuitenkaan vielä voi mittojen puolesta varmaksi tietää, niin sanottakoon, että "katsotaan kuin äijän käy".


Lopuksi

Loppuun vielä suuret kiitokset näistä mahtavista suunnitelmista sisustussuunnittelija Marika Piekkalalle sekä  Tampereen Keittiömaailman Arja Vikmanille. Oikein hyvää joulua teille sekä kaikille tämän blogin seuraajille, joita näyttää tilastojen mukaan jatkuvasti kertyvän vain enemmän =). Toivottavasti näistä pakinoista on jotain hyötyjä omia projektejaan edistäville lukijoille =)

 Tampereen Keittiömaailma

20.12.2016

Keittiön suunnitteluprosessi ja keittiötoimittajan valintaprosessi - Ovatko ne sama asia?


Edellisessä kirjoituksessa kävimme läpi keittiö- ja kiintokalustetoimittajavalintaamme. Tässä näytämme vähän otteita prosessista joka johti siihen, että Keittiömaailma vei kilvassa selvän voiton ja sai tässä vaiheessa asiakkat super-tyytyväisiksi :)

Keittiön suunnitteluprosessi

Ensimmäiset omat suunnitelmat ja ajatukset

Lähdimme keskustelemaan keittiöistä eri toimittajien kanssa juurikaan miettimättä, että mitä keittiöltä haluaisimme. Tässä vaiheessa meillä ei vielä ollut käytössämme Marikaa, vaan suunnittelu oli käytännössä paperinen tarjouspyyntö, sekä joku mielikuva ominaisuuksista, joita keittiöömme haluaisimme. Ensimmäiset toimittajien ehdotukset keittiöstä näyttivät tämän pohdinnan tuloksena suurin piirtein tällaisilta:


Tällaisessa toimintatavassa on monta huonoa puolta. Koska eri toimittajat tekevät erilaiset suunnitelmat, on niiden vertaileminen täysin mahdotonta. Nykyisenkin prosessin lopussa, vaikka kaikki keittiöt olivat ulkonäöltään yhdenvertaiset, riitti vertailtavaa ja mietittävää, että vertaa omeania varmasti omeniin.

Kaiken tarjouskilpailuttamisen - varsinkin niinkin ison kokonaisuuden kuin keittiön - lähtökohta on se, että on joku selvä suunnitelma tai kokoanisuus joita voi vertailla. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että on tarkoitus saada kustannustehokas hinnoittelu. Jos käy muutamalla toimittajalla ja valitsee niistä parhaan pari kertaa tinkien, ei varmasti saa itselleen parasta hinta-laatu suhdetta. Siihen tarvitaan ammattilaisten apua sekä hurja paneutuminen. Keittiöstä ja muista kiintokalusteista puhuttaessa eroa voi olla helposti tuhansia euroja.

Ensimmäiset Keittiömaailman luonnokset

Keittiömaailmalla meitä ensimmäistä kertaa alettiin aidosti haastamaan oikealla tavoilla keittiöajatuksistamme. Siihen mennessä meille oli tarjottu sitä, mitä olimme pyytäneet, eivätkä silmämme olleet avautuneet nykyajan mahdollisuuksille. Espoon Keittiömaailmassa silmämme rävähtivät auki kuin karhulla kevätaamuna.

Ensimmäisten KM luonnosten osalta lähdettiin hakemaan I-muotoista keittiötä,jossa olisi ollut pitkä saareke sekä yksi selkeä kalusteseinä. Alussa tämä ajatus tuntui meistä todella hyvältä ja olimme hetken jo todella ihastuneita siihen!



Tässä vaiheessa käväisimme Keittiömaailman vierailureissulla myös katselemassa laattoja. Tästä reissusta jäi sellainen kammo, että päätimme palkata sisustussuunnittelijan auttamaan meitä. Tämä aiheutti pienen tauon keittiösuunnitteluun - ja meidän onneksemme Marika päätti laittaa vieläsuunnitelmat uusiksi :)

Marikan yliveto keittiösuunnitelma

Keittiön nykytilan kannalta Keittiömaailman lisäksi täytyy kiittää sisustussuunnitelijaamme Marikaa (Marikan blogi). Marika oli se, joka lopulta ratkaisi tilankäytöllisesti tärkeimmät asiat keittiössä, ja teki lay-outista juuri meille parhaiten sopivan. Tämä taisi tapahtua yhden yön aikana, kun keittiöstä oli keskusteltu Marikan kanssa ja Marika oli sitä mieltä, ettei I-mallinen keittiö olisikaan meille paras ratkaisu




Marikan suunnitelmassa käytettiin Keittiömaailman I-mallista keittiötä lähtökohtana. Siihen tehtiin kuitenkin kulkureitti molemmilta puolelta saareketta, joka parantaa selvästi keittiön ja ruokailutilan yhteiskäyttöä. Lisäksi pöytätaso sekä allas ikkunan edessä mahdollistaa sen, etteivät kaikki tiskit sekä mahdollisesti pöydällä olevat koneet ole kaikkien näkyvillä olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Tämän tueksi tason päälle tehtiin nurkkaan myös aamiaiskaappi, jonne saa piiloon kätevästi myös kahvinkeittimen ja muut tarpeelliset vekottimet.

Keittiömaailman päivitetyt kuvat

Marikan suunnitelmien pohjalta keittiömaailma teki uudet suunnitelmat. Jo ensimmäinen suunnitelma Marikan kuvien pohjalta näyttää erittäin lähelle samalta, miltä tilattu keittiö lopulta näytti. Tässäkin näkee erillisen suunnittelijan edut - tarjousten pyytäminen on todella helppoa.


Tämän kuvan jälkeen suunnitelmassa muuttuivat ulkoisesti nähden vain esimerkiksi kahvat, sekä se, mitä ovien taakse kätkeytyy. Ruokailutilan puolelle tuli muutoksia laatikko -> kaapit sekä tietysti näiden sisällöt piti vielä tarkentaa.


(Lisää päivitettyjä kuvia seuraavassa kirjoituksessa)

Ovatko keittiön suunnittelu ja toimittajan valinta sama asia?

Jotta tämä kirjoitus ei päätyisi Klikinsäästäjä listoille, on kirjoituksen otsikolle annettava jotain katetta. Keittiötoimittajan valinta ja keittiönsuunnitteluprosessi voivat toki olla sama asia. Emme kuitenkaan missään tapauksessa suosittele sitä.

Keittiösuunnitelman voi tietysti tehdä hyvinkin pitkälle yhden (kannattaa silloin valita paras) toimittajan kanssa - ja sen jälkeen käyttää heidän materiaalejaan kilpailutukseen. Meidän tuntemuksen mukaisesti paras lopputulos kuitenkin tulee, jos käyttää riippumatonta asiantuntijaa, joka tekee suunnitelman. Lisäksi yhden toimittajan käyttäminen veturina ei välttämättä tuota parasta lopputulosta, saattaa vääristää kilpailua ja on tuon eniten työtä tekevän toimittajan näkökulmasta jopa hiukan epäeettistä.

Erillisen suunnittelijan käyttämisessä on paljon etuja. Asiantuntija ei nimittäin pelkästään tee muutamaa PDF tiedostoa. Meidän kultakimpaleemme Marika toi mukanaan erittäin arvokkaat suhteet oikeisiin keittiötoimittajien henkilöihin, jotka ymmärsivät jo puolesta sanasta mitä haluamme. Lisäksi Marika istui meidän kanssamme mukana kaikki palaverit, sparrasi suunnitelmaamme toimittajien kanssa sekä sopivasti laittoi toimittajia tiukille meidän kysymyksiin vastaamisessa. 

Ilman Marikan asiantuntemusta olisimme päätyneet saamaan meille vääränlaisen keittiön. Sen lisäksi olisimme maksaneet siitä reilusti nykyistä enemmän, emmekä olisi varmasti sattuneet saamaan Keittiömaailman Arjaa tekemään meille mahtavia suunnitelmia.  Emme myöskään olisi näin varmoja siitä, että valinta osui oikeaan, koska Marikan suunnitelman mahdollistivat meille keittiöiden vertailtavan kilpailutuksen.

Lopputulemana: Asiantuntemuksen hyödyntäminen kannattaa aina! Suunnittelemattomuudella voi pienellä säästöllä hukata valtavan määrän rahaa. Suunnitteluun kannattaa siis panostaa. Kuten sanotaan, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Meidän tapauksessa se oli myös puoliksi maksettu.

Seuraavassa kirjoituksessa esittelemme vielä tarkemmin nyt tilatut kiintokalusteet, keittiön, kodinhoitohuoneen sekä WC:t sekä muut kaapistot päivitettyine kuvineen. 

Keittiön hankimme siis loistavalta yhteistyökumppaniltamme, Keittiömaailmalta.



19.12.2016

Keittiötoimittajaksi Keittiömaailma

Keittiö- ja kiintokalustetoimittaja valittu

Yhdessä edellisistä kirjoituksista tulikin vähän otettua jo kantaa keittiötoimittajien kilpailutukseen ja  valintaan.  Käytännössä meillä tarjouskierroksen kohteena olivat kaikki tulevan talon kiintokalusteet, mm. keittiö, kodinhoitohuone, eteisen ja makuuhuoneen liukuovikaapit, eteisen kenkäkaappi ja "parisuhdepenkki" sekä vessojen ja pesuhuoneen kaapistot.


Nopeasti lueteltuina kilpailussa meillä oli mukana Domus, Keittiömaailma ja HTH. Aloitimme prosessin Espoosta, mutta toisen kierroksen kohdalla prosessi siirtyi Tampereella, sieltä sieltä saimme kauttaaltaan Espoota paremmat hinnat. Osasyynä tähän oli tietysti Marika, jonka suhteita pääsimme käyttämään tässä kilpailutuksessa oikein urakalla!

Toisen kierroksen kohdalla mukaan tuli myös Puustelli. Samassa yhteydessä päätimme olla ottamatta jatkoon meille tyyliltään sopimatonta Petra-keittiöitä tai Kvikiä, joka ei vastannut tapaamispyyntöihimme.

Keittiötoimittajaehdokkaat

Puustelli

Jatkokierrosten osalta Puustelli tippui ensimmäisenä pois kilpailusta. Syynä oli ilmeisesti usein vastaan tuleva hinnoittelu. Asioimme Puustellin Lielahden liikkeessä. Lielahdessa asiakaspalvelu oli ykkösluokkaa. Samoin ammatillisesti myyntityö oli todella laadukasta ja asiakkaan iholla pysyttiin juuri sopvan tiiviisti. Olisi ollut mukava ostaa Puustellilta, mutta hinta/laatu ei meidän tarpeisiin tällä kertaa riittänyt. Ensin Puustelli tarjosi selvästi (heidän järkevältä kuulostavien perustelujen mukaista) laadukkaampaa ovityyppiä, jossa saumaukset on tehty Suomen ainoalla laser-koneella (jos oikein muistan). Tämä nosti hinnan kertaluokkia muita korkeammaksi. Kun ovet lopulta muutettiin muita vastaaviksi, oli hintaero edelleen selvä. Käsituntuman sekä tuttujen referenssitietojen perusteella emme kuitenkaan nähneet meidän tapauksessa hinnalle riittävästi lisäarvoa, joten Puustelli tippui pian pois.

HTH-Keittiö

Seuraavana tiputuksen kohteena oli HTH-keittiö. HTH:ssa sekä Espoossa että myöhemmin Tampereella saimme finaalikolmikosta (HTH, Domus, Keittiömaailma) heikoimman suunnitelman. Yritystä myyntityössä oli, mutta myös tuotteisiin ja säännöksiin liittyvissä asioissa oli hiukan puutteita asiantuntemuksessa. Pari tällaista esimerkkiä ovat mm. kalusteisiin sijoitettavan jääkaapin tilavuusasiat tai säännökset liittyen pyykinpesukoneiden sijoittamisesta kalusteisiin. Lopulta myöskään materiaalit eivät osuneet meille kaikkein parhaiten, eivätkä myyjät kyselleet tapaamisten perään lainkaan.

Domus

Domus oli meillä keittiövalinnassa rinta-rinnan Keittiömaailman kanssa aivan loppuun asti. Domuksen laadusta jäi prosessista todella hyvä kuva. Suunnitelmat olivat aiemmin Espoossa ja myöhemmin Tampereella erittäin hyviä. Materiaalit olivat loistavia ja Domukselta olisi löytynyt koko porukan paras keittiötaso, erikoiskvartsia, joka olisi kestänyt mm. kuuman kattilan asettamisen suoraan tasolle. Loppupuristuksessa Domus ei kuitenkaan lopulta pätjännyt Keittiömaailman kanssa loppusprintissä. Domuksesta jäi kuitenkin erittäin hyvä kuva ja kauppoja heidän kanssa on jo tehty. Lisätietoja näistä kaupoista sitten hiukan myöhemmin :).

Keittiömaailma


Keittiömaailma oli koko porukan ässä. Yrityksestä kertoo jotain se, että saimme parhaat suunnitelmat sekä parasta palvelua koko prosessissa kahdessa eri Keittiömaailman pisteessä. Ensin meitä palveltiin erittäin mallikkaasti Espoossa. Sen jälkeen Arja Tampereelta hoisi homman loppuun aivan uskomattomalla ammattitaidolla. Kysymys ei ole sattumasta, vaan johdonmukaisesta tavasta ja prosesseista hoitaa asiakaspalvelua, joita toteuttamaan on valittu oikeat, ammattitaitoiset sekä erittäin asikaslähtöiset ammattilaiset :).

Keittiömaailmalla materiaalit, mekanismit, tasot, koneiden kalusteasennukset sekä kaikkiin näihin liittyvä asiantuntemus oli erittäin korkealla tasolla. Kaikkiin kysymyksiin tuli vastaukset kuin apteekin hyllyltä. Keittiösuunnitelmat olivat ammattitaitoisesti tehtyjä ja Keittiömaailma tuli sopivassa suhteessa sparrausta, uusia ideoita ja meidän toiveiden huomioon ottamista. Myöhemmin Marikan kanssa yhteistyö toimi saumattomasti, jonka sitten näkee lopputuloksesta johon olemme erittäin tyytyväisiä.

Loppuun tarvitsee mainita yksi ylivoimainen Keittiömaailman etu. Se oli ASENNE asiakasta kohtaan! Saimme kaikki pyytämämme kuvat, tarjoukset ja niiden päivitykset pikavauhtia. Keittiömaailma yhteyshenkilöt tulivat paikalle jopa lomaltaan, viikonloppuiltana, eikä tapaamisten venyminen haitannut. Se antaa asiakkaalle ylivoimaisen kuvan asiakkaan arvostamisesta sekä asiakkaasta välittämisestä. Tässäkin blogissa aiemmin kirjoitetun mukaisesti monilla toimijoilla olisi oppimista tästä asenteesta! Jatkamme varmasti asiointia Keittiömaailman kanssa.

Voimme suositella Keittiömaailmaa ja heidän kanssa asioimistaan täydestä sydämestämme! Sama toiminnan laatu näyttää toistuvan useissa toimipaikoissa, ja palvelu on erinomaista.

Seuraavassa kirjoituksessa pohdiskelemme sitä, että mahtuvatko keittiön suunnittelu sekä keittiötoimittajan valinta osaksi samaa prosessia?

Hop hop, nyt keittiöostoksille Keittiömaailmaan!



18.12.2016

Rakennuslupahakemus jätetty 14.12.2016

Nyt on yksi rajapyykki ylitetty, rakennuslupahakemus on jätetty. 


Kontion kanssa pinta-alojen ja viimeisten korjausten tekeminen meni ihan suksikkaasti ja loppukeskusteluissa oli ihan hyvä fiilis. Suurimman työn rakennuslupaa jätettäessä tekivät Rakennesuunnittelu Hakalan Joni sekä sisustussuunnittelijamme Marika.

Hakemuksen oletettu käsittelyaika on tällä hetkellä noin 4kk (!!!). Kirjoittelemme myös lupa-asioiden etenemisestä sitä mukaa kun Tampereen kaupungin portaalissa etenemästä meille tiedotetaan.



Sähköinen asiointi lupapiste.fi kautta on ollut helppoa. Tämä on varmasti ollut todella iso edistysaskel rakennuslupien käsittelyssä. Mitä mahtaisikaan tuo 4 kuukauden jono olla ilman sähköistä asiointia?  Portaalissa on helppo päästä täydentämään kaikki rakennuslupaan tarvittavat dokumentit ja tiedot. Toki täytettävää tietoa on ollut pirusti, eikä siitä olisi yksin varmasti selvitty.

Marikalta saimme valmiina kaikki väritiedot kuvineen, mikä helpotti meidän työtä aivan älyttömästi. Muiden asioiden osalta Joni hoiti homman alusta loppuun todellisella ammattitaidolla. Nämä hommat sujuivat aivan mahtavalla tavalla!

Tähän mennessä koko projektin suurin oppi on ollut se, että kannattaa valita oikeat ihmiset rakennus(suunnitelu)prosessiin mukaan. Tämä koskee tottakai pakollisia "rooleja" projektissa. Tämän lisäksi mittaamaton arvo on sillä, että tiimissä on mukana vähän laajemminkin eri näkökannalta katsovia ihmisiä. Marika on tästä mahtava esimerkki, on maksanut sekä rahan että vaivan säästössä itsensä kymmenen kertaa takaisin.

Anna-Maria palaa tuohon lupaprosessin läpivientiin tarkemmin myöhemmissä kirjoituksissa. Hyvien ihmisten lisäksi se vaati meiltä erilaistan papereidein tilailuja sekä selvittelyjä. Näistä blogia luvassa myöhemmin.

Seuraavana kirjoittelemme hiukan myös keittiö-, ikkuna- sekä liukuovivalinnoista. Nuo alkavat olla jo aika pitkällä, joten seuraavaksi päästäänkin katon ja muiden urakoiden kimppuun.

Joulua kohden!

10.12.2016

Kokemuksia asiakastyytyväisyydestä: Case Kontio ja Marikan Sisustusstudio


Saan tehdä päivätyöni upeiden asiakkaiden kanssa. Osa asiakkaista ostaa meiltä, osa jostain muualta, joku ei ehkä mistään. Arvostan kaikkia asiakkaitani - he ovat se taho, joka lopulta maksaa minun elämäni.

Asiakas ei ole koskaan väärässä. Sitävastoin, asiakkaalla on usein näkemyksiä, jotka eivät ole minun käsitykseni mukaan hänen etunsa mukaisia tai minun ajatuksissani oikeellisia. Se ei ole kuitenkaan asiakkaan vika - vaan johtuu siitä, että en ole osannut kertoa asiakkaalle asioita hänen ymmärtämällä tavalla tai en ole asiakkaan mielestä tarpeeksi uskottava näkemyksien muuttamiseen. Toimittajana (/myyjänä) oleminen on itseasiassa todella helppoa. Vika löytyy aina peilistä.

Mitä on asiakastyytyväisyys?

Asiakastyytyväisyys, kuten ostopäätöskin, ovat tunteita. Niihin vaikuttavat konkreettinen tuote jonkin verran, mutta merkittävä osa niistä tapahtuu minun ja asiakkaan välisessä vuorovaikutuksessa. Myynti on tunteen siirtämistä tämän vuorovaikutuksen avulla. Tunnetta ei voi siirtää, jos sitä ei ole olemassa.

Olen nähnyt täysin tyytyväisiä, suosittelevia asiakkaita projekteissa, jotka eivät ole menneet putkeen tai jossa on toimitettu jotain muuta kuin tilattu. Vastaavasti, olen todistanut teknisesti kaikilla mittareilla täydellistä toimitusta, jossa asiakas on kaikkea muuta kuin tyytyväinen.

Tyytyväisyys muodostuu siis jostain monimutkaisesta yhtälöstä, jota on vaikea kuvata?

Tässä taloprojektissa olen päässyt kokemaan itselleni jotain ainutlaatuista - olemaan välillä asiakkaan roolissa. Olen ottanut asiakkuudesta kaiken irti: Antanut suoraa positiivista ja negatiivista palautetta, testannut toimittajia vaikeilla kysymyksillä sekä olemalla mahdollisimman hankala asiakas. Valitettavasti välillä on myös ottanut pattiin olan takaa, kun hommat eivät suju.

Näistä omista tunteistani olen pyrkinyt oppimaan omaan työhöni siitä, että millä oikeataan onkaan eniten merkitystä asiakkaan kokemaan tyytyväisyyteen?

Asiantuntemus, Aikaansaaminen ja Arvostus

En ole helppo asiakas, mutta minut on todella yksinkertaista tehdä tyytyväiseksi. Se tehdään kolmella A:lla: Asiantuntemus, aikaansaaminen ja arvostus.

Asiantuntemus tarkoittaa osaamista. Se on toimittajan kyky palvella asiakasta, eli tuottaa asiakkaalle lisäarvoa. Asiantuntemus näkyy työn laadussa. Asiantuntemusta kaikilla valitsemillamme toimittajilla on ollut riittävästi. Asiantuntemus tulee kyllä hyvin selville toimittajaa valitessa, joten ongelmat harvemmin johtuvat aidosti siitä.

Aikaansaaminen tarkoittaa tuloksia. Aikaansaava toimittaja tuottaa sovitut tulokset sovitussa aikataulussa. Meidän toimittajilla aikaansaaminen vaihtelee. Osalla toimittajista voi olla välillä niin kiire, että hommia unohtuu,jää tekemättä tai viivästyy. Sekään ei ole vielä minkään toimijan kohdalla ollut kynnyskysymys. Jokainen yleensä ymmärtää sen, että projekteissa sattuu aina virheita, tulee ongelmia ja inhimillisiä virheitä. Me kaikki olemme ihmisiä.

Arvostus on kolmesta A:sta se asia, jonka puute saa asiakkaan kiehumaan.

Arvostus on se elementti, joka erottaa hyvät ja huonot toimittajat toisistaan. Hyvällä asiantuntemuksilla ja aikaansaamisella ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä, jos vuorovaikutus asiakkaan kanssa tuottaa sellaisen fiiliksen, että toimittajalle on tärkeämpää omien virheiden peittely kuin asiakkaan asian edistäminen. Pienistäkin yksityiskohdista kasvaa melko suuria juttuja, jos lähtökohta on se, että asiakas on se pakollinen paha joka vaatii nämäkin pilkut viilaamaan oikeille paikoilleen. Jos toimittaja edes ajattelee näin, asiakas kyllä aistii sen - ja silloin on helvetti irti.

Arvostuksesta liike-elämässä on muutenkin viimeaikoina paljon puhuttu. Toimittaja-asiakas suhteen lisäksi se on ennennäkemättömän tärkeää myös arkipäiväisessä johtamisessa. Tästä kannattaa lukea lisää esimerkiksi Ari Rämön mahtavasta kirjasta Yksinkertaista johtamista - Arvostaen.

CASE: Marikan Sisustusstudio

Tämän projektin ehdottomasti paras arvostuskokemus on ollut jo aiemmin ylistetty Sisustussuunnittelija Marika. Jos meillä on jokin ongelma, Marikalta voi kysyä asiasta milloin tahansa vaikka tekstiviestillä. Vastaus tulee heti. Marika ei mieti mikä on kenenkin vastuulla, vaan pyrkii auttamaan asiakasta kaiken taitonsa mukaan kun tilanne sitä vaatii.

Marikalla on asiantuntemusta! Voi pojat, että olisi jäänyt moni asia puolitiehen ilman niitä neuvoja - tai eri kokonaisuuksista olisi maksettu tonneja ja tonneja enemmän ilman neuovoja. Aikaansaaminen?  Hommat mitä sovitaan tehtäväksi, ovat valmiina jo ennen kuin itse kerkeää asiaa miettiä. Näistä kahdesta välittyy aidosti se, kuinka Marika aidosti välittää asiakkaistaan.

Tärkeintä on siis kaikesta tekemisestä ja kommunikaatiosta välittyvä arvostuksen tunne. Meillä on tunne, että meidän projektimme on maailman tärkein asia. Meitä Arvostetaan.  Marikalle on kiva soittaa ja siitä jää aina hyvä fiilis.

Siinäpä se tuli. Fiilis eli tunne! Fiilis, joka Marikan kanssa asioinnista tulee, tekee meidän asiakastyytyväisyydestä täyden kympin! Miten se näkyy käytännössö? Marikalta tulleiden laskujen maksaminen tuntuumeistä tärkeälle ja on meille kunnia-asia. Jos joku kysyy mielipidettä tai suositusta sisustussuunnittelijasta, silmät eivät räpsy epävarmuudesta vaan loistavat ilosta, kun Marika saa meidän suositukset. Mitä muuta toimija voisi vielä asiakkaistaan haluta?!?

Marikan toiminnasta ja tuottamasta fiiliksestä on mahtava ammentaa toimintatapoja myös omaan toimintaan asiakkaiden kanssa.

CASE: Kontio

Vastaavasti eniten käänteisiä esimerkkejä asiakkaiden kanssa toimimisesta on saanut Kontiolta.

Kontiota ja Marikaa verrattaessa on tietysti hyvä muistaa yritysten kokoero. Kontiolla ollaan ehkä "vain töissä" kun taas Marika tekee hommia täydestä sydämestään, ns. "rakkaudesta lajiin". En kuitenkaan usko vain yrityksen koon vaikutukseen. Jo aiemmin esimerkkinä käytetty Ari Rämö kertoo usein siitä, kuinka sisäinen arvostuksen kulttuuri saa suuressakin yrityksessä henkilösön arvostamaan myös asiakasta, joka näkyy asiakastyytyväisyytenä.

Kontion osalta asiantuntemus on kunnossa. Olemme edelleen vahvasti sitä mieltä, että Kontion tuotteet ovat meille parhaiten sopivia.

Tarjouspyyntövaiheessa useammalle Etelä-Suomen myyjälle lähti tarjouspyyntömateriaalit. Niihin ei vastattu mitään useista pyynnöistä ja lupauksista huolimatta. Kaupanteko ei siis kiinnostanut. Ehkäpä tästä olisi jo voinut aavistella mitä tuleman pitää?

Sukulaisten yhteyksien kautta Kontio pääsi kuitenkin mukaan peliin erään aluemyyjän otettua homma työn alle.Myynnin aikana Kontion myyjä oli helposti koko tarjouskierroksen asiantuntevin. Siitä tuli arvostettu olo, oikea tunnetila siirtyi, joka johti kauppaan. Asiakkaalla oli arvostettu olo niin pitkään kuin tarjous oli pöydällä.

Viivästyksiä on tullut melko paljon ja Kontion "standardivastausaika" on mielestämme liian pitkä. Suunnittelussa on sattunut varsin karkeitakin virheitä (mm. pinta-alojen virhelaskennat, ikkunan sijoitaminen maan alle, parvekkeen ja terassin sekoittaminen keskenään jne). Virheiden osalta hankaluus on se, että jokaisen muutospyynnön jälkeen jokainen pieni numero ja yksityiskohta on käytävä alusta asti läpi, ettei sinne ole jäänyt tai tullut uusia virheitä.

Näiden teknisten asioiden osalta tekevälle saattuu. En vielä usko, että kyse on asiantuntemattomuudesta. Aikaansaamisen osalta välillä on tuntunut kurjalle, mutta sekin voisi vielä olla hyväksyttävää. Joskus toimittajilla on huonoja viikkoja ja kuukausia, eikä hommia kerkeä tekemään huolellisesti.

Voisi sanoa, että inhimillisistä virheistä ja viivästyksistä huolimatta asiantuntemus ja aikaansaaminen ovat vielä hyväksyttävällä tasolla. Meidän tuntemuksemme mukaan arvostus kuitenkin hävisi heti kun nimet olivat paperissa.

Lisämyyntiasioista (mm. ikkunat, takka, jne) puhuttaessa into nuvotteluihin on ollut vähäistä. Melko pian vastauksena saa, että "no kysele sitten muualta" tyyppisiä vastauksia. Muutospyynnöissä muutokset kestävät pitkään. Kukaan ei kuittaa, että pyynnöt on vastaanotettu ja paljon niiden käsittelyssä kestää. Samoja muutoksia joutuu pyytämään useaan kertaan ja osa muutoksista on tehty väärin. Jos muutospyynnöissä on pyyntöjä esim. soittamaan puhelimella tai keskustelemaan jostain aiheesta, ei mitään niistä noudateta, vaan parin viikon päästä postiin kolahtaa meidän ajatusten vastainen suunnitelma.

Suurin asia on kuitenkin vaste näistä asioista huomautettaessa. Se on vain puolustautumista, vian hakemista muualta, joskus jopa asiakkaasta. Tämä ei Kontion kanssa oikeastaan ole poikkeus, vaan toistuu nykyisin useissa yhteydenotoissa.

Joskus asiakasta kohtaan heitettävät vastahuomautukset ("nämä pitäisi käydä puhelimessa läpi") ovat jopa ilkeitä, koska samaa asiaa on pyydetty jokaisessa muutospyynnössä ilman, että siihen olisi ikinä toimittajan puolesta reagoitu.

Kun näistä ongelmista on kerrottu, alussa vähemmän intensiivisesti ja asioiden toistumisen ja kärjistymisen jälkeen suoraan ilman mitään suodattimia - on merkillepantavinta se, ettei kukaan ole tainnut kertaakaan pahoitella tapahtuneita asioita. On vain keksitty selityksiä.

Yhteistyö Kontion kanssa on (toivottavasti) vielä alussa. Uskomma vakaasti siihen, että lopulta meillä on kasassa hieno hirsitalo ja myös arvostus asiakasta kohtaan herää tässä matkalla.

On oikeastaan mielenkiintoista havaita, että kuinka tosissaan Kontio ottaa asian ja miten hyvin he pystyvät kääntämään pelin edukseen. Useinhan sanotaan, että tyytymätön asiakas on suurin mahdollisuus.

Yhteenveto

Miten tämän arvostusasian sekä kaksi hyvin erilaista esimerkkiä nyt sitten tiivistäisi? Mikä olisi se suurin oppi asiantuntemuksesta, aikaansaamisesta sekä arvostuksesta?

Toimittajan pitää tietysti olla asiantunteva ja osata hoitaa hommansa. Hommat on hoidettava sovitussa aikataulussa tai mieluusti sitä nopeammin. Virheitä sattuu kuitenkin aina, ja niitä on turha pelätä.

Tärkeintä on asiakkaan arvostaminen. Se asenne ja vuorovaikutus, joka luo asiakkaalle sen oikean arvostuksen fiiliksen.

Erittäin vanha kliseinen hokema "asiakas on aina oikeassa" kätee sisälleen sen viimeisen salaisuuden. Vaikka asiakas on joskus väärässä, kohtuuton, huonotuulinen tai aukoo vain turhana pääntään, se on kuitenkin (maksava) asiakas. Jos Aasiakkaan toilailut nielee hymyillen, ei sorru selittelemään - vaan katsoo peiliin ja miettii, että miten voi itse tehdä paremmin, niin on oikealla tiellä. Silloin asiakas tuntee arvostusta joka varmasti sataa toimittajan laariin - enemmin tai myöhemmin.

Hyvä viikonloppua ja joulunodotusta kaikille! Muistakaa arvostaa toisianne!

EDIT 16.11.2017. Jatkona tähän kirjoitukseen on ilmestynyt myös kirjoitus AHAA-elämyksestä: Kuinka tehdä kaupat noudattaen neljää asiaa: A-H-A-A. 

2.12.2016

LVIS- ja automaatiosuunnittelija valittu / Futur Sähkö Oy



Jatkoa tälle kirjoitukselle mm. täällä ja täällä.

Automaatioalan rasituksen omaavana taloprojektin kevyesti ennenaikaisinta mietintää heti kesäkuussa projektin alettua olivat taloautomaatioon liittyvät asiat. Toki, mielenkiintoistahan niiden miettiminen oli - ja on edelleen. Jo kesäkuussa arvioimme eri kotiautomaatioteknologioita ja sen jälkeen laitoimme piakkoin tarjouspyyntöä LVISA suunnittelusta, jossa automaatioteknologiat olivat rajattuina jo KNX tai Beckhoff teknologioihin.

Myöhemmin kävi selväksi, että KNX teknologia olisi meille paras valinta. Beckhoff sopisi varmasti henkilölle, joka on valmis tekemään paljon itse - ja hyväksymään sen, että toteutus on hyvin henkilöriippuvainen ja "kustomoitu". Meille standardinmukaisuus oli yksi vaatimuksista, joka ajoi meidät valitsemaan KNX:n.

Pyysimme tarjouspyynnössämme tarjouksia LVIS suunnittelusta sekä vastaavasti arviota koko urakasta. Koska ymmärrettävästi varsinkin automaatiopuolella meillä on paljon muuttuvia tekijöitä, ei itse urakkaan kiinnitettykään budjettisuunnittelua lukuunottamatta paljoa painoarvoa.

Urakoista puhuttaessa yksi toimija kuitenkin jäi selvästi mieleen. Suomen LVIS tarjoaa ns. käänteistä urakkaa. Mallissa yksinkertaistetusti tehdään normaali tarjous LVIS urakasta. Tämän jälkeen kaikki läpi ostetut palvelut ja tavarat ovat näkyvissä tilaajalle yrityksen portaalin kautta sisäänostohintoineen. Kaikki on siis läpinäkyvää, samoin palveluista, tavaroista sekä projektin johtamisesta laskutettavat lisät. Koko homman juju piilee kuitenkin siinä, että tarjouksen kokonaishinnan alituksesta osa menee Suomen LVIS:n hyödyksi - ja vastaavasti budjetin ylittymisestä he ottavat osan vastuusta itse. Malli kuulosti erittäin kiinnostavalle ja LVI(S) urakoinnin osalta he ovat vielä potentiaalinen toimija, joka pitää ehdottomasti arvioida vielä uudelleen.

LVIS suunnittelun osalta päädyimme kuitenkin toiseen vaihtoehtoon kuin Suomen LVIS. Alkuperäinen ajatusmallimme oli se, että LVI suunnittelun pystyy meille riitävällä tasolla tekemään monikin yritys. Sähkön ja automaation osalta olimme kuitenkin hyvin varauksellisia käyttämään mitä tahansa toimijaa, koska KNX vaatii erityistä automaatio-osaamista. Ehkä suurimpana tekijänä oli se, että KNX laitteet ovat melko arvokkaita ja älykkäällä suunnitellulla on mahdollista säästää pitkä penni. Vastaavasti huonosti tehty automaatiosuunnittelu voi jatkossa olla kallis muutettava ja ylläpidettävä. Suomen LVIS:llä ei meidän mittapuun mukaan puhdasta KNX osaamista tarpeeksi löytynyt, että suunnitelua olisimme sieltä ottaneet.

Tarjouspyyntömme mukaisesti toimittajien oli mahdollista tarjota vain LVI tai SA kokonaisuuksia. Ajatuksissamme olikin, että otamme jonkin taitavan KNX osaajan tekemään Sähkö ja Automaatio-osuudet - ja LVI puolen saa hoitaa jokin toinen yritys.

Sähkö- ja automaatiosuunnittelun osalta kilpailutimme muutaman yrityksen sekä KNX että Beckhoff vaihtoehdoista. Kuten aina, myös nyt referenssit vaikuttivat paljon. Kävimme keskustelemassa Vantaan TaloTalossa Taloautomaatio.fi porukan kanssa. He antoivat varauksettomat suositukset Tamperelaisesta Futur Sähköstä joka lopulta naulasi Automaatio- ja sähkösuunnilijavalintamme.



Saatu suositus oli erinomaisesti linjassa meidän kokemuksemme kanssa. Tarjousprosessin aikana Futur Sähkön asiantija erottautui muista toimijoista selvästi asiantuntemuksellaan. Kävimme yhdessä läpi pohjaratkaisumme ja palaverin aikana perussuunnitelma halutuista valaistuksista ja sähköistä oli piirretty - ja pitkä keskustelu käyty toiminnoista, joita näiden takana olisi käytössä.



Futur sähkölla on osaaminen myös muuhun LVI kokonaisuuteen. Yksinkertaisuuden kannalta päätimmekin lopulta ottaa koko paketin samasta paikasta.Tästä tulee oikeastaan myös muutamia hyötyjäkin. Taloautomaatio ja sähköt kytkeytyvät kiinteästi mm. ilamnvaihtoon ja lattialämmitykseen, joten niiden on parempi olla hyvin yhdessä koordinoituja. Tässä välissä ei näin meillä tule turhia rajapintoja, vaan koko LVISA kokonaisuus saadaan yhdeltä asiantuntevalta ja osaavalta luukulta!


Jatkoa tälle kirjoitukselle mm. täällä ja täällä.