24.1.2018

Muutto 20.1.2018

Todella tiukka viimeisten kuukausien puristus huipentui viikonloppuna, kun pääsimme muuttamaan sisään uuteen taloomme :). Lopputarkastus (muuttotarkastus) pidettiin noin viikko ennen muuttoa, ja se hyväksyttiin muuton osalta. Lopputarkastuksen loppuosa jää vielä odottamaan pihatöiden valmistumista.

Nyt kun hommat jatkuvat aiempaa löysemmin rantein, jää toivottavasti aikaa tehdä vähän rästiin jääneitä kirjoituksia. Meillä on esimerkiksi monta toimittajaa, joista haluamme kertoa erittäin positiivisia kokemuksiamme. Heti tulee mieleen muutama, joita tulemme jatkossa täällä kertomaan lisää:


  • Pihla - Super hyvää asiakaspalvelua ja vastuunkantoa asiakkaasta. Hommat hoituvat.
  • Keittiömaailma - Upea keittiötoimitus, asiakaslaadusta huolehditaan 110% oma-aloitteisesti ja kaikki tyypit ihan supermukavaa porukkaa!
  • Lasitalo (Nokia) - Mahtava ja hauska asiakaskosketus ja huolenpito
  • Futur-Sähkö - LVI, sähköt ja automaatio toimivat hyvin ja tehdyt suunnitteluratkaisut on oikeasti mietitty paljon pidemmälle kun itse niitä olisi osannut ajatella. Myös kommunikaatio ja apu heti tarvittaessa on toiminut hyvin. Alussa ymmärsimme asioita vähän eri tavalla, mutta nämä saatiin sovittua suoraselkäisesti ja yhteistyö tulee jatkumaan vahvana jatkossakin. Voimme ehdottomasti suositella - myöhemmin tarkempaa esittelyä systeemeistäkin
  • Maanrakennus Antti Patakangas. Hommat hoituu ja kommunikaatio pelaa saumattomasti.
  • Monet muut toimittajat. Toivottavasti kaikki arvoiset toimijat tulee vielä mainittua :)
Palataanpa tähän asiaan hiukan myöhemmin.




Nyt - Ameriikka kutsuu. Näihin kuviin ja tunnelmiin!




30.11.2017

Blogin lukijamäärä ja googlehaut jatkavat kasvuaan


Viimeksi päivitimme blogin lukijatilastoja yli puoli vuotta sitten maaliskuussa. Tällöin blogilla oli noin 45 vieralua seurantajakson viimepäivinä - ja noin 2000 katselua kuukaudessa.

Viimeisen hiukan yli puolen vuoden aikana kasvua on tullut kuukausitasolla vain 30%.

Seurantajakson viimeisinä päivinä vierailuja on kuitenkin ollut yli sata päivässä - todennäköisin syy blogin hiljattainen aktivoituminen, kun projekti alkaa lähestyä ehtoopuolta ja aikaa kirjoittamiselle alkaa taas jäädä.

Mielenkiintoisin statistiikka koskee kuitenkin sivulletuloja. Blogia tullaan edelleen katsomaan tasaisenpaljon suoran linkin kauttta, joka tarkoittaa siis blogin aktiiviseuraajia. Ihastuttavassa kasvussa ovat blogiin googlela tulevat vierailijat.



Suosituimpia hakusanoja ovat tietysti toimittajat ja toimittajien nimet. Käytännössä tämä tarkoittaa blogissa vierailevia muita rakentajia, joiden suhteen blogi tarjoaa erinomaista näkyvyyttä toimittajillemme! Olemmekin kuulleet usealta yhteistyökumppanilta, että tämänkin blogin kirjoituksista on tullut liidejä, jotka ovat päätyneet kaupoiksi. Mahtavaa olla avuksi jakamalla omat hienot kokemuksensa toimijoista.

26.11.2017

Laatta Mikko teki kodin pinnoille ihmeitä (Home4You Cordillera & Majakivi Liuskekivi)


Muiden tontilla häärivien toimittajien tavoin myös laatoituksen halusimme kilpailuttaa erikseen. Otimme yhteyttä suureen määrään erilaisia laatoitusyrityksiä Pirkanmaalla ja Tampereella. Suurin osa laatoittajista ei tainut vastata ollenkaan. Muutaman vastauksen saimme, josta valitsimme muutaman valitun jatkokeskusteluun ja pyysimme käymään heidät Tontilla. Saimma tämän johdosta sekä kiinteitä että tuntityötarjouksia.

Urakoitsijaa valitessa meillä ei ollut vielä täysin selvää, että mitkä kaikki pinnat laatoitetaan. Muutoksia tapahtui itseasiassa vielä laatoituksen aikana, joten päätös tuntityönä tehtävästä urakoinnista sattui olemaan erittäin hyvä valinta.

Vierailujen jälkeen valituksi päätyi Tmi Laatta Mikko (Mikko Sillman). Mikon kanssa yhteistyö on sujunut alusta asti loistavasti. Mikko on viimeisen päälle taitava ja huolellinen laatoittaja - ja työn jälki on kokonaisvaltaisesti ollut erinomaista - mukaan lukien vaikeat saumat, Unidrain kaivojen kansitukset ja WC-kalusteiden pinta-laatat.  Mikon taitoa ja hienoa tulosta on mahdotonta sanallisesti kuvata, joten antaapa näiden kuvien puhua puoestaan:

Olohuoneen korkea seinä. Home4You Cordillera Champagne.

Alakerran WC:n tehostelaatta Inter Malla Tour Grey

Alakerran WC:n tehostelaatta Inter Malla Tour Grey

Alakerran aulan tehosteseinä Majakivi - Verkotettu musta liuske

Alakerran aulan tehosteseinä Majakivi - Verkotettu musta liuske


Kosteiden tilojen seinät ja lattiat Dot Saintes Silver sarjaa


Pesuhuone-Sauna tehosteseinä Majakivi - Verkotettu musta liuske




Yläkerran WC tehoste Ape Concorde Loop Grafito


Näistä saamme tietysti vielä paljon paremmat kuvat blogiin heti, kun tiloissa on kunnolliset katot sekä oikeanlaiset valot :). Sitten siis lisää kuvia Mikon hienoista luomuksista!

Hienon lopputulosen lisäksi Mikossa on muitakin varsinkin tällaiselle itse-urakoijalle loistavia piirteitä. Mikko on auttanut ja opettanut seinien tasoittelussa, jota on laatoituksen pohjien tekemisessä - sekä kaikkien maalattavien harkkoseinien osalta tullut tehtyä omin käsin kymmeniä tunteja ja satoja kiloja tasoitetta. Mikko on myös arvostanut tätä itse tehtyä työtä ja auttamista; aina laatoituksen pohjatasoituksesta työmaan siistinä pitämiseen. Mikko vastaa ja on valmis auttamaan aina kun työmaalla tulee jotain kysyttävää - ja on valmis auttamaan työmaalla kaikessa mihin apua tarvitsee. Loistavaa palvelua ja yhteistyötä - ja erityisen mukava tehdä hommia yhdessä!

Voimme suositella Mikkoa varauksetta kaikkiin isompiin ja pienempiin laatoitus- ja vedeneristyshommiin - VTT sertifioitua osaamista tottakai!

Lattioiden ja seinien pintamateriaalimme etenkin laattojen ja kivien osalta ovat saaneet kehuja. Erinomaisen asennus/urakointitaidon lisäksi kiitokset kuuluvat myös näiden materiaalien valitsijalle. Tässäkin asiassa ei voi tarpeeksi korostaa kuinka helpoksi Marika Piekkalan Sisustustudio on tehnyt elämämme materiaalien valinnassa - ja kuinka loistavasti Marika on onnistunut kaikkien pintojen yhteensovittamisessa. Nyt odottelemme vielä valaistusta kruunaamaan tämän kokonaisuuden!

22.11.2017

Asiakas häiritsee Futur-Sähkön työtä

Huom. Myöhemmin projektissa hommat sujuivat erinomaisesti, josta jo vähän lisää esim. täällä. Futur-Sähkö siis kantoi loistavasti vastuunsa asiakkaan tyytyväisyydestä ja siitä täytyy aina nostaa toimittajille hattua.

Kirjoituksen otsikosta on revitty tämän projektin viimeaikoina enemmän huumoria kuin mistään muusta yksittäisestä asiasta. Meille B2B asiakasrajapinnassa olleille asiakas on numero 1 jota yritetään miellyttää parhaalla mahdollisella tavalla, olipa asiakas sitten kuinka oikeassa tai väärässä hyvänsä. Asiakkaalle viestitään kunnioittavasti, lupaukset pidetään ja asiakasta ei rasiteta omilla murheilla.

Futur-Sähkön valinnasta toimittajaksi voi lukea täältä ja täältä. Myyntivaiheessa annetusta mielikuvasta sekä kyseenalaisesta asiakasasenteesta alko lopultai palaa käämit muutama viikko sitten, jossa maininta täällä. Homma on saanut olla eskaloitumatta, koska hommat ja tekeminen työmaalla ovat sujuneet hyvin. Mitään kummempia tai suurempia mokia ei ole onneksi sattunut. Meidän tapana ei ole toimittajia valvoa ja vahtia, jos hommat sujuvat, joten vaikea tietysti arvioida näitä juttuja tarkemmin.

Lopulta toimittajaksemme valittu Futur ei ollut todellakaan LVISA-porukan halvin tarjoaja. Tälle kalliimmalle hinnalle saimme perusteluita, jotka olivat meille tärkeitä: Ensiluokkainen palvelu, kokonaistehokkuus, laatu ja kokonaispalvelu.  Lisäksi työnjohdollisesti hommaan luvattiin hinnan ansiosta panostaa "ihan eri tavalla".

Homma lähti luisumaan jo ihan alussa, kun LVISA suunnittelussa emme saaneet kokonaisvaltaista suunnittelumateriaalia urakan kilpailutukseen ja kilpailutusta ei siksi voinut tehdä niin hyvin kuin olisimme halunneet.  Jos suunnittelu olisi kuitenkin reklamoinnimme jälkeen tehty, sen päivittämisestä toteutuneen mukaiseksi olisi tullut lisäkuluja projektissa myöhemmin. Tämä ei vastannut meidän myyntivaiheen mielikuvaa asiasta, koska kokonaisvaltaisen LVISA-suunnittelukokonaisuuden ostimme.

Vastaavasti tämän jälkeen jouduimme kyselemään useita kertoja projektissa puuttuvien ja myöhässä olevien kuvien perään. Myös projektin aikataulu venyi pariin otteeseen, kun jo viikkoja aiemmin sovitut LVISA-asennuspäivät eivät toteutuneet.  Myyntivaiheessa sovittu budjettiseuranta/ennustetaulukko on jäänyt myös täysin tekemättä ja ilmeisesti budjettikin olisi ylittymässä.

Toimittaja on myös indikoinut vahvasti, että haluaa työskennellä työmaalla vain muiden ammattilaisten kuten timpureiden tai mestareiden kanssa. Meille omatoimirakentajille tämä on tietysti haastava tilanne varsinkin, jos paikallaoloa tontilla pidetään työtä häiritsevänä vahtimisena positiivisista auttamisaikeista huolimatta.

Ehkä suurimpana yksittäisenä ongelmana oli yhteistyöongelmat sisustussuunnittelija Marikan kanssa, joka on ollut meille tärkeä tuki läpi koko projektin. Marika joutui pitkin kesää ja syksyä kyselemään useita kertoja haluamiensa tietojen perään - ja lopulta koko homma päätyi siihen, että jouduimme itse kirjoittamaan tarjouspyyntölistan valaisimista vastoin sovittua.

Valaistusasia oli oikeastaan viimeinen niitti sille, että asia nostettiin pöydälle. Samalla aloitettiin varmuudeksi keskustelu projektin (tai jatkokehitys&ylläpidon) siirrosta kilpailijoille, jos tarve sille lopulta tulee. Kuluttajan kannalta KNX- ja taloautomaatioon haksahtaneille viimeaikoina on tapahtunut loistavaa kehitystä. Pirkanmaalta ja Tampereelta alkaa löytyä jo useita toimittajia, joten kilpailu toivottavasti tulee ohjaamaan vahvemmin yritysten toimintaa ja asiakaspalvelua:
Kattavan listan toimijoista löytää helposti osoitteesta http://www.knx.fi.

Koko hommasta tulee eniten mieleen haasteet Kontion kanssa projektin alkumetreillä. Kun tuon kirjoituksen luki nyt uudelleen, niin voisin kirjoittaa kaikki samat asiat tähän alle. Tyytymättömän asiakkaan edessä toimittajan pahin virhe on selittely tai muiden osoittelu, olipa se kuinka oikeutettua tahansa. Asiakasta tulee kohdella aina vilpittömin ja positiivisin aikein. Siinä punnitaan tuon kirjoituksen tärkein kohta, arvostus.

Liittyen vielä tuohon kirjoitukseen, Kontio paransi toimintaa kuin sika juoksua - ja sen jälkeen Kontion yhteistyöstä on ollut vain ja ainoastaan positiivista sanottavaa ja Kontiota voi suositella kaikille hirsirakentajille!

Nyt toivomme hartaasti samaa myös LVISA kokonaisuuden osalta, että pääsemme kirjoittelemaan taas ylistäviä ja kehuvia kommentteja - Ne kun tuovat kaikille paljon energiaa, toisin kuin valittaminen. Saapa nähdä tarttuuko tämä toimittaja haasteeseemme myyntivaiheessa luvatun toimitustavan toteuttamisesta.

Huom. Myöhemmin projektissa hommat sujuivat erinomaisesti, josta jo vähän lisää esim. täällä. Futur-Sähkö siis kantoi loistavasti vastuunsa asiakkaan tyytyväisyydestä ja siitä täytyy aina nostaa toimittajille hattua.


16.11.2017

Ihastuttava lasitoimittaja: Lasitalo Oy Nokialla


Meillä on ollut ilo toimia pääosin erinomaisten toimijoiden kanssa projektissamme. Joskus kohdalle sattuu tästäkin vielä edukseen erottuvia tapauksia, kuten esimerkiksi super-sisustussuunnittelijamme Marika. Marika ei ole pelkästään tuonut meille tarjolle omaa osaamistaan, vaan linkannut meidän yhteen mahtavien yhteistyökumppaneiden kanssa; esimerkkinä keittiömaailma ja Tampereen Takka.


Projektimme on edennyt siihen vaiheeseen, että on tullut aika miettiä sisäpuolen lasituksia. Lasia tarvitsemme mm. Saunan lasiseinään, sisäportaiden kaiteisiin sekä pesualtaiden ja takan suojaksi lattiaan ja seiniin. Myös lasitalon valinnassa Marika johdatteli meitä oikeaan suuntaan - Lasitalon pakeille.

Pyysimme tapamme mukaan myös lasituksesta useamman tarjouksen. Useampi yritys myös vaivautui tulemaan tontille tekemään mittailuja ja miettimään parhaita ratkaisuja. Osan kanssa näin ei ollut - ja nämä etämyyjät tippuivatkin saman tien pois harkinnastamme.

Nokialainen Lasitalo Oy oli ensimmäinen meillä käynyt yritys. He kävivät paikalla ennen tarjousta ensimmäisenä; ja heti kaupan solmimisen jälkeen mittailemassa ja tapaamassa meitä uudelleen. Ensimmäisen vierailun jälkeen olimme varmoja, että haluamme Lasitalon toimittajaksemme. Kilpailutuksen jälkeen hinta oli tarpeeksi lähellä kilpailijoita, joten valinta oli lopulta erittäin helppo.




Tässä muutama tärkeä oppi myyntikäynniltä kenelle tahansa myyjälle, joka haluaa saada kauppaa. Toivottavasti tämä AHAA elämys tarttuu myös muihin toimialan myyjiin, sillä tätä AHAA-elämystä seuraavat sekä asiakkaat että niiden tuomat rahat:

  1. Asiantuntemus. Lasitalon edustaja ei ollut vain myyjä. Hän oli asiantuntija, joka osasi yhdellä vierailulla kartoittaa tarpeen, kysyä ja auttaa mielikuvittelemaan vaihtoehdot eri väreistä ja nippeleistä, jota me tarvitsemme osaksi toimitusta. Tästä tuli tunne, että toimittaja todella tietää mitä on tekemässä. Asiantuntemus toi meille heti lisäarvoa ja ratkaisusta tulee paljon parempi, kuin olimme aiemmin ajatelleet.
  2. Huumori. Molemmat käynnit meillä olivat värittyneet mukavalla huumorilla. Huumori on yksinkertaista; sopivanlaista sanojen ja lauseiden käyttöä siten, että siitä tulee hyvä mieli. Hyväksi vitsailunaiheeksi sopii esimerkiksi se, että miten isäntä haluaa pitää saunan sivupöydällä olutta ja emäntä kynttilöitä.. Sisällöllä ei ole väliä; mutta  sen tuottamalla iloisella mielellä on.
  3. Auttaminen. Lasitalon lupasi auttaa meitä kaikissa ongelmissa tai kysymyksissä mitä asiaan liittyy. Saamme tarvittaessa apua mm. katon koolaukseen ja panelointiin lasiseinän kohdalla, sekä lasiprofiilin asennukseen kattoon jos se tuntuu vaikealta. Tämä luo asiakkaalle aidon välittämisen tunteen. Meiltä jopa kysyttiin, että onko meillä asennukseen tarvittavia apuvälineitä itsellä. Vastaavasti meille luvattiin tuoda näytille tontille eri värejä tietyistä materiaaleista, jotka edelleen helpottavat lopullisten valintojen tekemistä. Todella hyvää palvelua -  eli asiakkaan auttamista.
  4. Arvostus. Huumorin lisäksi Lasitalon käyntien aikana olemme kokeneet arvostusta. Arvostus tarkoittaa sitä, että toimittaja arvostaa meidän tarpeitamme, meidän projektiamme ja meidän tekemää työtä. Arvostus ilmenee mm. pieninä huomaamattomina kehuina, projektin edistymisen positiivisena kommentoimisena - tai vaikkapa kehotuksena suudella toisiaan tarpeeksi usein rankan projektin aikaan (vai menikö tämä enemmän huumorin puolelle ;)?   Jokatapauksessa, arvostus luo asiakkaalle kuvan, että toimittaja on täällä asiakasta varten. Ei toisin päin.

Jokainen tämän lukenut myyjä muistaa siis nyt. AHAA, näin ne kaupat tehdään!

Näissä kolmessa AHAA-kohdassa on paljon yhteistä jo aiemmin lueteltuun kolmeen A:han, joilla toimittaja pystyy pitämään asiakkaat tyytyväisinä myös kaupanteon jälkeen. Itseasiasa, tuohon edelliseen kirjoitukseenkin voisi nuo puuttuvat A:n ja H:n lisätä aivan hyvin :). Aikaansaaminen sen sijaan mitataan vasta kaupanteon jälkeen...



Summa summarum, Voimme suositella Lasitaloa kaikille. Yksi puhelu ja lasitukseen liittyvä ongelma on ratkaisu - ja kaupan päälle saa hyvän ja ilahtuneen mielen :)

2.11.2017

Nopea tilannekatsaus

Blogissa on ollut aika hiljaista. Se on tietoinen päätös. Kun töissä tekee hommia ensin vähintään 8h ja yrittää toisen mokoman tehdä raksalla, on paukut aika loppu - eikä sitä auta se, että viikonloppuna pitäisi keretä tekemään vielä se "kolmas työviikko" raksalla.

Päätimme siis yhteistuumin, että blogista pidetään taukoa ja keskitytään rakentamiseen. Kuvia rakennustyömaalta, keskusteluja toimittajien kanssa ja muuta sekä mukavaa, että ei niin mukavaa taltioidaan kokoajan, että ne ovat myöhemmin tänne dokumentoitavissa.

Tällä hetkellä tehtyjä asioita ovat mm:

  • 90% laatoituksista
  • Kaikki märkä- ja saunatilat kattoa vaille
  • Seinien levytykset paneloinnit
  • Takka ja lattialämmitys pelittää
  • Suurin osa tasoituksista, pintoja vielä kellarista puuttuu
Seuraavan muutaman viikon tavoitteenamme on saada seinät maalipinnalle ja katto paneloitua. Kauan odotettu keittiö on tulossa ennen joulua. Ompa ihanaa päästä livenä näkemään se, mitä mahtava huipputoimittajamme Keittiömaailman Arja on meille loihtinut yhdessä Marikan kanssa :)


Projektissa ilmenneet suurimmat yllätykset liittyvät tällä hetkellä LVISA puoleen sekä siinä ilmenneisiin yhteistyöhaasteisiin Futur-Sähkön kanssa.. Toimittajavalinnasta kerroimme aiemmin mm. täällä ja täällä. Jatkoa tälle kirjoitukselle löytyy täältä.

Työmaalla hommat etenee erittäin hyvin meillä ja naapurityömailla, mutta suunnittelussa, valaisimien valinnassa ja muussa on haasteita, jotka ovat tulleet pitkin projektia puun takaa meidän kohdalla. Kommunikointi on välillä ollut myös varsin tökeröä. Näihin palaamme myöhemmin kun on aikaa ja asiat etenevät.

Loppuun vielä pari tilannekuvaa raksalta, josta näkee vähän missä mennään.

19.8.2017

Pihla ikkunat

Kuten aiemmassa blogissa on oli kirjoitettu, Kontio laittoi meidän kilpailuttamat ikkunat paikoillaan. Ikkunat meille tulivat Pihlalta ja tässäkin kuten muissakin myyjän asiakaspalvelu ennen kauppaa ja kaupan jälkeen ollut erittäin hyvää.



Kontion lähdettyä huomasimme, että yhden huoneen ikkuna olikin väärä. Aloimme selvittämään sähköposteistä että mistä tämä virhe johtuu. Löysimme viestin, jossa olimme keskustelleet Pihlan kanssa, että ikkuna tuli muuttaa tuuletusikkunaksi paloikkunan asemasta, mutta kiireessä sekä meiltä että Pihlalta asia oli jäänyt hieman puolitiehen eikä lopullista vahvistusta ollut kumpikaan tehnyt. Olimme Pihlaan yhteydessä ja kerroimme ongelman ja olimme jo ajatelleet että tämä jää meidän tappioksi, huonon kommunikoinnin vuoksi. Pihla kuitenkin sanoi samantien, että he tulevat vaihtamaan ikkunan avautuvaksi ikkunaksi ja hyvittävät ikkunan erotuksen meille. Muutaman viikon päästä meillä olikin tontilla jo uusi ikkuna ja seuraavana päivänä erittäin mukava Pihlan asentaja soittaa ja kysyy voiko hän tulla vaihtamaan ikkunan uuteen.  Jälleen kerran 10+ hyvästä asiakaspalvelusta!


17.8.2017

Aito konesaumakatto paikoillaan

Kuten aiemmissa blogeissa (1 ja 2) on ollut mainintaa halusimme projektin alusta saakka katoksi aidon konesaumakaton ja toimittajaksi tarjouspyyntöjen perusteella valikoitui Peltisepänliike Pöyhönen.

Jo tarjousvaiheessa Pöyhönen erottautui erittäin nopealla ja hyvällä asiakaspalvelulla (kuten varmaan moni lukija jo huomannut, pistämme paljon arvoa hyvälle asiakaspalvelulle). Hyvä asiakaspalvelu ei suinkaan loppunut siihen kun heidät valittiin kattotoimittajaksi, vaan heidän asiakaspalvelu on ollut esimerkillistä koko projektin ajan ja heti katon valmistumisen jälkeen meiltä vielä tiedusteltiin että menihän kaikki hyvin. Tästä voisi moni ottaa mallia..
Katon laittaminen sujui nopeasti edellisenä päivänä tuotiin materiaalit tontille ja jo seuraavana päivänä katto oli paikoillaan. Nopean toimituksen vuoksi kuvia ei ehditty kovin montaa ottamaan, mutta alla muutamia kuvia katolta.

Pöyhönen tulee vielä tekemään piipun pellityksen kunhan Tampereen Takka on saanut takkamme valmiiksi.






16.8.2017

Blogihiljaisuus

Blogissa on ollut melko hiljaista viime aikoina, mutta se ei suinkaan tarkoita että tontilla olisi ollut hiljaista. Pidimme kesällä molemmat 5 viikkoa lomaa ja teimme käytännössä aamusta iltaan töitä tontilla joten siksi valitettavasti blogissa ollut hiljaisempaa. Loman aikana saimme alakerran väliseinät tehtyä ja osan alaslaskuista tehtyä. Yläkerran osalta sisäkatto on eristetty ja koolattu. Väliseinärungot muutamia poikkeuksia lukuunottamatta on tehty. Palataan erinäisiin vaiheisiin yksittäisissä blogikirjoituksissa.

10.7.2017

Kontio Hirsitalon salamannopea pystytys


On taas ollut vähän hoppua - ja siksipä taas muutama päivitys kasautunut tehtäväksi näin jälkikäteen. Tämä kirjoitus on jatkoa Kontion tavaroiden saapumiselle - jonka jälkeen sokkelin viimeistelyn jälkeen Kontion urakka pääsi vauhtiin.



Blogin nimen mukaisesti lopputuloksena projektista pitäisi olla hirsitalo - ja luulisi, että nimenomaan tämän hirsiosan rakentaminen tai pystytys olisi projektissa jotenkin pitkän ajan olennainen osa. No eipä ole.

Kontion hirsirungon pystytys meni nimittäin uskomattoman nopeasti, joustavasti ja maailman parhaalla ammattitaidolla! Homma oli pääosin ohi kahdessa viikossa - kolmantena vähä viimeisteltiin.

Kontion toimitus ja toiminta kokonaisuudessaan ammattitaidon tyylinäyte! Tässä vähän kertomusta siitä lyhyestä ajasta, kun koko talo  nousi sokkelista aluskatteeseen (Alle kolmessa viikossa!)


Pystytyksestä vastasi Kontion alihankkijana Virolainen Karutare OÜ sekä sen kaksi todella ammattitaitoista, mukavaa ja erittäin palvelualtista timpuria! Karutarelta nevoja sekä tarvittavia lainavehkeitä saimme sokkelin viimeistelystä ikkunoiden asennukseen. Matkan varrella timpurit auttoivat mm. rakennusaikaisten ovien siirtelyssä - ja sovitusti tekivät muutaman lisämaksullisen homman jotka laskuttivat oman yrityksensä kautta.






Ensimmäinen pystytysviikko (Vko  20, 15.5.2017 - 21.5.2017)


Homma lähti liikkeelle sokkelikaistojen asentamisella. Kävimme rautakaupasta ostamassa varmuudeksi lisää kaistaa, jolla hirren ja sokkelin väli tiivistetään, koska viimeistelystä huolimatta oli huoli, ettei sokkeli ole tarpeeksi suora. Huoli (ja ostos) oli kuitenkin turha, sillä olimme saaneet koko sokkelin 3mm sisään. Samaan aikaan myös nosturiauto saapui tontille ja hirsien latominen pääsi vauhtiin. Homma eteni sen verran vauhdilla, että jo ensimmäisenä päivänä ennen kuin pääsin paikalle, oli runko noussut jo useita varveja.



Rungon noustessa myös jotkut hirsi- ja toimittajavalintaan liittyvät asiat alkoivat konkretisoitua. Kirjoitimme hirsitoimittajan valinnassa paljon eri toimittajien ratkaisuista, jotka vaikuttivat päätöksentekoomme. Yksi näistä - sekä talon tiiveyteen pidemmällä aikavälillä liittyvistä tekijöistä - ovat nurkat. Tällä hetkellä suosiossa ovat erityisesti ns. modernit nollanurkat sekä painumaton hirsi, jotka mahdollistavat puskussa olevat esim. kalanpyrstöllä yhteen liitettävät nurkat. Insinöörin logiikka ei päätynyt näihin luottamaan, vaan valitsimme varmasti aikaa ja Suomen oloja kestävät salvosnurkat. Meille valitulla 240 paksulla hirrellä liitokset ovat varmasti pitävät!



Ensimmäisen viikon aikana Karutare sai taloa nostettua uskomattoman korkealle. Myös autokatos sai jo ensimmäisellä viikolla muutaman hirren sokkeliensa päälle. Näistä osa kuulemma nousi päällekkäin ihan hartiavoimin :)



Yksi tärkeä huomioon otettava asia ovat telineet. Niistä syntyi ennen rakennuksen alkua paljon tiivistäkin keskustelua Kontion kanssa - ja tiedot tarvittavista telineistä olivat sopimuksen lisäksi hiukan ristiriitaisia. Kun rakennusporukka pääsi tontille, selkeni myös vaadittavat telineasiat nopeasti ja tarvittavat telineet saatiin tilaukseen.

Talon ja parvekkeen ulkopuolelle tarvittiin koko talon ala-osan osalta Haki-telineet, joita saatiin lopulta kasattua harjan yläpuolelle saakka. Nämä jäivät myös paikoilleen ja mahdollistivat maalaustalkoot, joista kerromme myöhemmin.

Telineistä todettakoon sen verran, että niiden kasaaminen, purkaminen ja muutokset ovat ihan ona operaationsa, johon kannattaa todellakin varata tarpeeksi aikaa ja työvoimaa. Haki-telineet ovat todella raskaita - ja niiden pystyttäminen kymmenen metrin korkeudessa nostelemalla tolppa päällekkäin näyttää ja tuntuu melko pelottavalle. Meillä homma onnistui kuitenkin pienellä Kareturelta ostetulla lisäpalvelulla - sekä useina päivinä järjestettyjen teline-talkoiden takia hyvin - ja lopulta turvallisesti.

Talon sisäpuolen osalta kevyet ja pyörillä siirreltävät alumiinitelineet olivat hyvä ratkaisu. Telineiden hinnoista, vertailusta ja vuokrauksesta myös lisää myöhemmissä kirjoituksissa. Paljastettakoon jo tässä vaiheessa, että telineet meille on tarjonnut todella hyvällä palvelulla HRK (Hämeen Rakennuskone).



Ensimmäisestä viikosta voi kokonaisuutena todeta, että talon nousua ja edistymää ei voinut uskoa todeksi. Aina (päivittäin) kun tontille meni, oli näkymä uudenlainen.


Toinen pystytysviikko (Vko  21, 22.5.2017 - 28.5.2017)

Toinen pystytysviikko alkoi loppujen hirsien asentamisella. Tekemistä oli lähinnä tolppien sekä autokatoksen hirsien osalta. Näissä ei kestänyt päivää pidempää, kun toisella viikolla jo koko runko oli viimeistä hirttä myöten kasassa.



Hirsirungon lisäksi myös kylmävaraston seinän runko nousi ja sai hirsipanelit suojakseen. Vastaavasti myös kattotuolit nousivat myös kylmävaraston päälle.


Toisen viikon isoin homma oli katon tekeminen taloon sekä autokatokseen. Kontion asennusvastuulle kuului katon kantavat rakenteet sekä aluskate. Nämä tulivat tehdyksi muutamassa päivässä toisella rakennusvikolla.



Toisella viikolla katon rakennuksen osalta edistymistä ei pystynyt niin hyvin silmillä tunnistamaan. Telineille kipuamalla katon rakentuminen oli kuitenkin helposti havaittavissa - ja sujui yhtä ripeästi kuin itse hirsirungon kasaus.

Toisen viikon lopussa talo oli hyvin lähelle valmis Kontion vastuiden osalta. Silmillä nähden puutteita oli enää vain ikkunat sekä mutama viimeisteltävä kohde.

Kolmas pystytysviikko (Vko  22, 29.5.2017 - 4.6.2017)


Kolmas urakkaviikko jäi Kontion osalta melko lyhyeksi. Homma oli valmis jo ennen puolta väliä viikkoa - ja pääsimme hyväksymään toimituksen ennätysajassa.

Kolmannella viikolla isoimpana asiana oli ikkunoiden asennus. Niidenkin osalta työ sujui sen verran rivakasti, että kerkesimme todsitamaan ja kuvaamaan viimeisimpiä kellarin ikkunoiden asennuksia - jossa vuorossa olikin kellarin suurin ja painavin ikkuna! Sekin napsahti yllättävän helposti paikalleen.


Homman sujuvuuden ja nopeuden johdosta kolmannelta viikolta ei sen enempää kuvia tullutkaan.... Liian nopeaa edistymsitä, kun edes kuvaaja ei pysy perässä :D. Onneksi maisemia kerkesi kuitenkin kuvaamaan:


Tämän kirjoituksen luettuasi on varmasti jo sanomatta selvää, että olimme Kontion toimitukseen sekä aliurakoitisjaan äärettömän tyytyväisiä. Homma sujui uskomattoman nopeasti, urakoisijat olivat todella joustavia ja yhteistyökykyisiä. Kontion asiakasvastaava sekä suunnittelijat olivat apuna aina kun apua tarvitsi ja vastaukset saatiin puhelimitse aina muutamassa minuutissa.

Suuri kiitos Kontiolle todella hyvin sujuneeta toimituksesta!