9.10.2016

Projektin etenemää ja uusi aikataulusuunnitelma


Melkein kuukausi on taas vierähtänyt taloprojektissa. Alla hiukan listaa, mitä tänä aikana on kerennut tapahtunut.

1. Sisustussuunnittelija laittoi haisemaan

Hommat ovat edenneet Marikan kanssa huikeasti! Marika teki koko talosta 3D mallin, jonka avulla olemme päivittäneet nyt pohjapiirrustusta Kontion kanssa otetun aikalisän aikana. Tästä asiaa seuraavissa kirjoituksissamme.

2. Pihasuunnittelu aluilleen

Laitoimme aloilleen myös pihasuunnittelijan valinnan - ja se onkin jo loppusuoralla. Tästä lisää tulevissa kirjoituksissamme. Lähtökohtana kuitenkin se, että jo alusta pitäen kun maata aletaan siirtelemään tontilla, niin on visio siitä, että millainen pihasta tulee, eikä maata tarvitse liikutella edestakaisin

3. Maankuorintaa

Pintamaiden kuorinta on tarkoitus tehdä tontille jo lähiviikkojen aikana. Tontin kauppakirjat ym. odottavat vielä kaupungilla, mutta onneksi joustavuutta löytyy sen verran, että saimme luvan aloittaa kuorintahommat jo tontilla. Kuorinnan sekä mahdollisesti tulevan louhinnan meille suorittaa JPJ Oy, josta Isokuusen alueen rakentajille onkin kuulemma tullut oikein hyviä kokemuksia!

4. Lupa- ja tonttikauppa-asiat

Lupaprosessimme odottaa edelleen Kontion viimeisiä kuvia (oikeastaan meidän kommentointia ensin) sekä sen jälkeen tietysti lupakuvia. Tonttikauppojen tekemisessä Tampereen kaupungilla on ymmärrettävästi ruuhkaa, joten papereita vielä odottelemme. Tässä sattui pieni väärinymmärrys alunperin - Tontin varaajan vastuulla on kommunikoida vielä erikseen Kaupungille, että haluaa tontin myös lunastaa. Onneksi kohdan 3. maankuorinta ei tarvitse odottaa sinne asti. Tällä hetkellä menossa on kai valitusaika, jonka jälkeen voimme käydä tekemässä viralliset paperityöt kaupungilla ja saamme tontin virallisesti omistukseen.

5. Projektin aikataulu

T'ämänhetkinen näkemys projektin aikataulusta on suurinpiirtein seuraava:

  • 11/2016 - Pintatyöt Tontilla
  • 11/2016 - Lupa-asiat sisään kaupungille
  • 11/2016 - 02/2017 Keittiön, takan, katon, timpurin ja maansiirron kilpailuttaminen, pihan ja talon jatkosuunnittelut, LVIS - suunnittelu ja kellariurakan kilpailutus
  • 03/2017 - Rakennuslupa OK
  • 04/2017 - Maatöiden aloitus tontilla
  • 06/2017 - Hirsirakennuksen aloitus
  • 07/2017 - Sisätöiden aloitus
  • 09/2017 - 12/2017 - Loppuhommat ja valmistuminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti